Heipä hei! :) Ulkona on ihana ilma ja läppärin välilyöntinäppäin puoliksi irti, joten luvassa on hyvin lyhyt sekä vähän editoitu (=sekava ja tylsä) merkintä. Pahoittelen ja lupaan panostaa ensi kerralla! Käytiin eilen
La Rochellessa Biankan, tsekkiläisen Filipin sekä puolalaisten Justynen, Joannan, Veronikan ja jonkun, jonka nimeä en valitettavasti muista, kanssa. Oli hienoa! Kaupunki oli sympaattinen ja nätti, vihreyttä olisi tosin saanut olla enemmän. Meren läheisyys kuitenkin korvasi kasvien puutteen :) Ilma oli aurinkoinen ja tosi lämmin, ja kadut olivatkin tämän takia täynnä ihmisiä. Käytiin kiertelemässä kaupungilla, kiivettiin torneihin (alle 25-vuotiaat EU:n kansalaiset pääsivät sisään ilmaiseksi) ja pyörähdettiin rannalla. Lisäksi vierailimme Euroopan toiseksi suurimmassa akvaariossa, vai mikä se suomalainen nimitys meriaiheiselle eläintarhalle nyt onkaan :D Opiskelijalippu maksoi 11 euroa, eli ei ihan halvinta mahdollista lystiä, mutta oli ehdottomasti sen arvoista!
Niistä Bordeauxin supermarketeista vielä, ennen kuin karkaan pihalle nauttimaan kesästä: tuossa ihan meidän talon vieressä, täällä Saigessa, on Leader Price. Se on kuulema kuin paikallinen Lidl eli halpa ja siellä ei kauheasti ole myytävänä muita kuin kaupan omia merkkejä. Ihan hyvä kauppa ja tosiaan ihan ihan lähellä, mutta vihannekset yms. eivät aina ole kovin hyviä, joten käyn itse Roustaingin raitiovaunupysäkin välittömässä läheisyydessä olevassa Simplyssä. Siellä on hyvin tavaraa ja salaatit yms. tuoreita, hinnatkaan eivät päätä huimaa :) Lisäksi siellä on itsepalvelukassat (tavallisten lisäksi), joten maksaminen sujuu usein nopeasti ilman kauheampaa jonottamista. Peixoton ratikkapysäkin lähellä on puolestaan Casino, siellä on todella hyvät valikoimat ja laatukamaa, mutta hinnat ovat ehkä hitusen korkeammat kuin Simplyssä. Auchaneja, isoja, mutta sekavia löytyy Mériadeckin kauppakeskuksesta ja myös kauempaa Ikean lähettyviltä. Muita marketteja ovat ainakin Monoprix ja Carrefour City, mutta ainakin viimeksi mainitut ovat yleensä pieniä.
Laitan kuvia La Rochellen reissusta myöhemmin tänä iltana! Mukavaa päivää kaikille! :)
Edit.: tässä niitä kuvia
|
Kameran takana Veronika |
|
Näkymä tornista |
Sitten pari otosta akvaariosta:
|
Merihevosia |
|
Tuo sininen kala oli livenä ihan epätodellisen värinen |
|
Ihanan värikkäitä pikkukaloja |
|
Söpö kilpikonna... |
|
...ja sitten tollanen järkyttävä rumilus lasiin liimaantuneena :D |
Hyvää yötä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti